Sillisalaattia

Jesh!

O sai töitä kesäksi! Tämä tarkoittaa sitä että vihdoin on varaa tehdä IKEA reissu. O onkin kironnut liian pientä tietokonepöytää (ja en mäkään hulluna ole siihen) jo pitkään. 

Itse olen itkenyt liian vähäistä kirjahylly tilaamme, kasa kirjoja kaapin kätköissä, ja iso kasa kirjojani on vielä Vampulassa.  (myös toiveissa olisi päästä eroon varmaan 70-luvulta peräisin olevasta kuusiosaisesta hyllyhirvityksestä kokonaan…)

Ja kai sitten ikeasta jotain muutakin eksyy mukaan…

Hoitopöytää silti metsästämme ensin käytettynä jostain.

 Makkariin ois tosiaan mukava saaha jotain luksusta ja extraa....                  

Eilen O yllätti mut täydellisesti, kaupassa käydessä kysyin: ”mitä huomenna sit syödään? (itse pohdin lasagnea tai vastaavaa), O vastaa: ”Vaikka tonnikala-salaattia, makaronilla, salaatilla ja tomaatilla!”

Ja ne jotka tietää, O:n niin voivat allekirjoittaa hänen isänsä kommentin: ” O ei taida syödä kasviksia muuten kuin ne mitkä on Big Macin välissä…”

Mutta on joku terveys kärpänen mein isiä purrut. Työmatkat aikoo pyöräillä, kaupasta oma aloitteisesti ostaa tuorekurkkua.

Miten onnistuisi äiteen ravinnon muuttaminen? Vaikka syön terveellisesti, en ole kunnolla vieläkään) oppinut suhtautumaan syömään ”kahden edestä” tai säännöllisesti. Saatan olla puoli päivää syömättä, ja sitten vedellä pizzan, ja sitten voida pahoin kun tyhjä maha ei semmoista kestä. Myös omenoita menee varmaan vähintään kilo parissa päivässä jos innostun.

Koulussahan syön joka päivä (no nyt keväällä paljon kursseja jotka on mulla hyväksiluettuna, ettei tälläkään viikolla ollut kuin eilinen päivä koulua), aamupalaksi puuroa (ainakin kokeilen) ja sitten lämpimän ruuan päivällä. Mutta kotona sitten taas, tyydyn puputtamaan jotain ei niin terveellistä. ( juu äsken meni kuppi kahvia ja possumunkki)

Pakko se on opetella syömään kunnolla? Onneksi töissäkin saa aamulla syödä puuroa (ja on namimpaa kuin koulussa) ja myös lämpimän ruuan saan. (ja paljon kahvia)

Jos opettelisi sitten tekemään ruokaa myös kotona (en tajua kun tykkään ruuanlaitosta, mutta koulussa se on semmoista pakkopullaa. Ja niin hassusta syystä kuin se että olen hyvä, niin joudun tekemään tuplaten kuin eräät. Pakko taas itkuraivota yhdestä mein luokkalaisesta 32 (ellei jopa nyt 33) vuotiaasta, naisesta joka ei tosiaan ole tehnyt yhtään mitään sitten peruskoulun jälkeen, ja näin kun ekaa kouluvuotta on jäljellä pari viikkoa, ei vieläkään osaa pestä purjoa (ei edes tunnista sitä), ei osaa käyttää tiskikonetta, etsii kananmunia siivouskomerosta...

Ei siinnä kohtaa paljoa naurata kun itse taistelee pyörtymistä ja oksentamista vastaan, tehden vaikka ja mitä ja tämä lusmuilemalla (olemalla typerä) saa keittää kanamunia.

Kyllä kyllä, ymmärrän että hänellä saattaa olla joku pieni oppimisongelma, ei sillä väliä ole. Mutta kun meidän rinnakkaisluokka on juuri tuommoinen ns. erityisluokka… Ja kaiken huipuksi meidän luokalla on yksi tyttö joka on ollut erityisluokalla yläasteella ja hän osaa (tai ainakin yrittää) tehdä hommat eikä lusmua.

Taas katosi hieman aihe…

Oli vain pakko avautua…

Huomenna olisi edessä Tampereen reissu, ja rakkaan ystävän tapaamista. Välillä oikeen hävettää kun kaukana asuvia ystäviä näkee niin harvoin, vaikka Tampereellakin käydään noin kerran kuussa…

Eli luvassa on paljon naurua, kikatusta ja kälätystä.