Minut valtasi outo tunne kun äsken hiippailin hiljaa pimeään makuuhuoneeseen, jossa mies jo nukkuu. Miten olenkaan pienessä ajassa saanut näin paljoa? Nämä kaksi vuotta ovat opettaneet minua hyvin paljon, näiden aikana olen saanut yhden super rakkaan ystävän, Nellan. Tavannut Ollin, se oli melkein rakkautta ensisilmäyksellä, melkein heti, muutimme yhteen ja tammikuussa tuleekin kaksi vuotta yhteisen katon alla. Viime koulu vuosi, syksy oli aivan mahtavaa aikaa ja ihmiset olivat ihania ja niin ees päin. Tai varmaan silloin jo paskaa puhuttiin aivan yhtä paljon kuin keväällä. Turhaan luotin erääseen ihmiseen... Haavat eivät ole vielä parantuneet.
Kesällä meillä oli hieman kriisiä, mutta siitä selvittiin.
Syksyllä alkoivat uudet koulut, ja itsellä ainakin on ollut kunnia ja ilo tutustua niin moneen mahtavaan persoonaan. Ja muutaman kanssa jo ihan kunnon kavereita ollaan, ja Neaa kehtaan jo nimittää ystäväksi.
Mutta mietin vain että miten mulla on ollut tämä tuuri? Että tuo mies joka kaupassa käydessä ostaa mulle pyytämättä karkkia ja kahvijurkuttia ja mun lemppari olutta? Tuo mies jonka kanssa olen nauranut, itkenyt, tapellut ja tehnyt vaikka mitä ja missä. En edes raaski nyt pukata sitä kylkeen vaikka se kuorsaakin niin että sänky tärisee....
Kulta kyllä tiedät sanomattakin mitä sulle kuiskaan korvaan joka yö kun olet nukahtanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti on aina toivottu