Pakko myöntää, huominen
ultra peloittaa.
Vaikka olenkin (luullut, semmoista kuplintaa ja jumputusta)
tuntevani vauvan liikkeitä, pelkään silti että jos onkin jotain vialla…
Kaikkihan oli kunnossa viime neuvolassa, silloin kaveri liikkui ja jumputteli
menemään minkä kerkesi (kuultiin sydänääni- laitteella), mutta kotona näin
untuvikon on vaikea sanoa ja ajatella mikä on ok kipua tai vastaavaa.
Uskon silti, että kaikki on kunnossa. Mutta tuo ärsyttävä
pieni epätietoisuus jyystää takaraivossa. Tunnen oloni niin avuttomaksi kun en
osaa enkä pysty tietämään kaverin kuntoa ja tilaa. (tai jos se jumputus ja
kuplinta on liikehdintää en halua ajatella mimmoista se on myöhemmin)
Olen nyt vajaan
viikon kärsinyt helvetin kipeästä oikeasta kyljestä. Kääntyminen sattuu, kovalla
tuolilla istuminen sattuu, ruokailussa sai istua vinovanossa ettei sattunut….
Mutta ettei ihan valitukseksi mene, niin toiset masukuvat
pistän RV 20+3: n kunniaksi (eka oli kuva ylhäältä junassa otettuna). Tänään muutenkin
on ollut kylkikivusta huolimatta mukava päivä (jollei kavereiden YLI
sekohullulehmäkohtausta (joka jatkui sitten aamukahvilta iltapäivään lasketa
mukaan). Ruoka oli HYVÄÄ, ainakin mulla, muiden ruoka näytti näin kauniisti
sanottuna kissan oksennukselta (mmm… harmaa jauhelihakastike)
Muutenkin päivä meni tosiaan hilpeästi, ruokatilauksia,
perussiivous suunnittelua, keikkavälineiden kasausta ja ikkunoiden pesua (meni
kyllä päin persettä kun ei pal innostanut kiivetä kahden metrin korkeuteen)
