Isovanhemmista

Näin kun itsestä on tulossa äiti, rupesin miettimään kuinka onnellinen lapsi tulee olemaan kun hänellä on neljä tervettä nuorehkoa  (omat vanhemmat 48 ja 46, O:n vanhemmat 42 ja 44 lapsen syntyessä) ja kellään ei mitään vakavampaa sairautta ole varjostamassa.

Oma pappani (isäni isä) oli muutama vuosi ennen syntymääni saanut sydänkohtauksen josta oli jotenkin parantunut, mutta vuonna -92 menetin pappani joka oli vasta 58vuotias. Meillä kotona on onneksi vanhoja VHS- videoita joissa on kuvattu minua ja pappaa, suurimmat kyyneleet saa aikaan video jossa olemme katsomassa pappaa sairaalassa, muutamaa päivää ennen hänen pois nukkumistaan. Lyhyenä aikaa jona pappa oli luonani, opin pitämään ananasmehusta ja vieläkin aina ananasmehua juodessani ajattelen pappaa. Jos lapsemme on poika tulee hän saamaan nimensä pappani mukaan.
Usein olenkin tuntenut että minulla olisi pappani suojelemassa elämääni jollain tapaa ja katselemassa minua, sieltä jostain.

Isovanhemmista ehkä läheisin oli lapsuudessa mummoni (isäni äiti), olin usein hänen luona yötä veljeni kanssa. Ja monet asiat hän on minulle tietämättään opettanut. Ruuanlaitto ja käsityöt ovat olleet lähellä hänen sydäntään aina, ja hänkin on hyvin eläinrakas ihminen (kuten myös isäni joka ei mitään ampiaista isompaa haluaisi tappaa).
Viime vuosina mummoni on sairastellut vakavasti, mutta on onneksi toipunut melkein ennalleen. Yksin hän ei enää voi asua, mutta on nyt pian asunut 5 vuotta eräässä vanhainkodissa joka on entinen kansakoulu.

Äitini puolen isovanhemmat ovat jotenkin tulleet nyt "vanhempana" minulle läheisiksi. Ainakin mummoni kanssa olen lähentynyt, onhan meillä samanlainen huumorintaju (kuten myös äidillänkin). Mummoni osaa kyllä aina yllättää lahjoissa, kauneimmat korut mitä minulla on olen ne häneltä saanut.

Pappani on ollut myös aina minulle tärkeä, hän on kova kalamies ja opettanut minut syömään kalaa, ja ainakin yrittänyt opettaa minua kalastamaan... Myös pappan kalakeitto on parasta kalakeittoa mitä ikinä maailmassa on tehty. Pappani myös on opettanut minut syömään kaikkea itsekasvatettua, voih sitä omasta maasta haettua ruohosipulia keiton päällä, retiisiä leivällä ja kaikkea muuta :)

Itse olin myös siinnä suhteessa onnellinen, että sain tutustua kolmeen iso-isovanhempaan. Isomummista (äidinäidinäiti) muistan kuinka kävimme häntä katsomassa keltaisessa vanhainkodissa ja siellä oli herkullisia kauralastuja.
Vanha-mummo (äitini isän äiti) ja Vanhapappa asuivat Turussa ja heidän luokseen usein koko suku (pappan veljet ja sisko perheineen) koontui ainakin jouluisin ja jos oikein muistan niin itsenäisyyspäivisin. Mummo tarjosi vaaleanpunaisia vaahdolla tai marmelladilla täytettyjä karkkeja ja Pappa kerran tarjosi minulle liköörikarikin (voi minua yökkäämässä roskikseen).


Itse toivon että meidän lapsella tulee myös olemaan mahdollisuus tutustua iso-isovanhempiinsa ja rukoilen mahdollisuutta tutustua iso-iso-isomummuunsa.


Miten teillä on ollut välit ja suhtautumiset isovanhempiin?